Ajattelin käsitellä tällä kertaa olemassaolomme perusperiaatteita, jotka vaikuttavat kaikkien elämässä, tiesipä niistä tai ei. Niillä on perusteet fysiikassa ja ne ovat käytännössä todettavissa ja havaittavissa pienellä vaivalla. Jos ne ottaa huomioon, niin alkaa hallita omaa elämäänsä paremmin. Tästä tulee mieleeni, kun vuosia sitten keskustelin erään fyysikon kanssa 3h siitä, miten fysiikan teorioilla ja käytännön tutkimuksilla voi havaita ja todeta näiden henkisten lakien olemassaolon. Hänen tietonsa ja jutut ylittivät kyllä tietämykseni monessa kohtaa, mutta loppujen lopuksi päädyimme kaikissa väittämissä siihen, että hänkin oli niistä samaa mieltä fysiikan perustein. Insinöörinä olen onneksi jonkin verran joutunut kouluissa ollessa fysiikkaa lukemaan, muutoin emme olisi toisiamme ymmärtäneet. Olin hyvin iloinen siitä, että fyysikko ei pitänyt henkisiä lakeja mitenkään huuhaana. Niin viisasta ja kyseenalaistavaa keskustelijaa en ole toista kohdannut ja niin äärirajoille osalohkoni siinä keskustellessa joutui, että hyvän päänsärynkin siitä sain. :)
Ensimmäinen perustotuus on, että kaikki värähtelee. Olipa sitten kuinka kiveä tai metallia. Kaikella on oma taajuutensa, myös ihmisillä ja ihmisten aistit on suunniteltu rekisteröimään ja tulkitsemaan erityyppisiä aaltoliikkeitä. Kaikki värit, joita näemme, ovat tietynlaista aaltoliikettä, jonka silmä tulkitsee tietyksi väriksi. Korvat aistivat äänivärähtelyä ilmasta. Aistimme ovat kuitenkin rajoittuneet tietyille alueille, joita tarvitsemme. Silti kaikki varmaan tietävät, että esimerkiksi kissat kuulevat ja aistivat moninkertaisesti laajemmin kuin me. Meillä on myös aistijärjestelmä tunteille ja ajatuksille, mutta niitä ei juuri käytetä tai niistä ei tiedetä. Kun muut normaalit aistit sulkee pois käytöstä, niin tietoisuus keskittyy hienovaraisemmin toimiviin aisteihin ja silloin muiden ihmisten tunteita voi havaita paremmin, tietenkin myös omia.
Sateenkaaren värit |
Toinen totuus on, että kaikki on materiaa ja sisältää energiaa ja on viimeisimpien tutkimusten perusteella syvimmältä olemukseltaan valoa. Kaikki, mitä näemme on siis kiinteää valoa, joka säteilee ja värähtelee omalla taajuudellaan. Energiaperiaatteeseen liittyy myös häviämättömyyden laki ja muuntamisen laki. Sen voi jo helposti päätellä, että valovärähtely on aina olemassa, energiana tai kiinteänä. Sen moninaisuudesta voi ymmärtää, että se on muunnettavissa muuhun muotoon kuten jää sulaa vedeksi ja lopulta höyrystyy lähes näkymättömäksi kaasuksi. Olomuotoja on siis monia, myös noiden normaalin kolmen lisäksi.
Kaikkea emme voi normaaliaistein havaita, mutta niitä on mahdollista kehittää laajemmiksi. Ulottuvuuksia on myös useita ja tämän kiinteän ulottuvuutemme 'yläpuolella' tai enemmänkin sisällä on suurin osa niistä. Näkymättömät ulottuvuudet ovat koettavissa aistein myös harjoittelemalla ja keskittymällä. Niissäkin on monenlaista elämää, joka voi vaikuttaa myös meihin. Jos olemme siitä tietoisia, niin siitä voi olla suurtakin apua. Samoin siitä tiedosta ja ymmärryksestä, että olemme itse moniulotteisia olentoja ja itsekin tietyiltä osin mukana ja yhteydessä muissakin ulottuvuuksissa. Hyvä esimerkki on vaikka se, että toisen ihmisen tunteita voi tuntea kaukaakin. Lähietäisyydellä siitä huolehtii tunnekehomme, jonka kautta aistimme toisten tunteet n. 4 metrin päästä. Joka tapauksessa sellaisen ulottuvuuden tilan kautta, jossa ei ole aikaa tai avaruutta, joten kaikki koetaan välittömästi.
Egyptin pyramidit |
Erittäin tärkeä tieto on, että ajatuksemme toimivat samoin kuin tunteet, ajattomuudessa. Ne ovat värähtelyä, joka alkaa vaikuttaa välittömästi. Resonanssin laki pätee myös ajatuksiin eli mitä enemmän johonkin asiaan keskittyy ja sitä ajattelee, niin se vahvistuu ja sitä vedämme myös puoleemme. Tästä vetovoimanlaista maailmalla puhutaan paljon, lähinnä amerikkalaiset siitä, kuinka rikastua ja saada kaikki, mitä haluaa. Se ei onneksi mene ihan pelkästään niin, kun moni toivoo samaa, mutta periaatteessa kyllä. Varmasti moni on kokenut, että toivottuaan hartaasti jonkin asian toteutumista ja varsinkin uskottuaan, että se todella toteutuu, on se asia myös toteutunut. Itselläni hyvin moni asia, vaikkakin joidenkin toteutumisen sopivaa hetkeä olen joutunut odottamaan vuosia.
Koska energia liikkuu ajatuksen voimalla ajattomuudessa, niin sillä voi välittömästi vaikuttaa nykyhetkeen, mutta myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Erittäin yleistä hoidoissani on, että on tarve korjata ja muuntaa jonkin menneisyyden negatiivisen tapahtuman aiheuttama negatiivinen tunne tai muu reaktio positiiviseksi tai vähintään neutraaliksi. Sillä tavoin nykyhetkestä poistuu haitallinen alkusyy, joka aiheuttaisi jotain haittaa. Koska nyt-hetken ajatukset, tunteet ja olotilakokemus luovat tulevaisuuden, niin automaattisesti myös tulevaisuus muuttuu valoisammaksi ja paremmaksi. Tämän ovat kaikki hoidettavat kokeneet ja usein muutos on ollut niin suuri, ettei se voi jäädä havaitsematta. Parasta tällaisessa muutoksessa on, että se on pysyvä mikäli itse ei enää toista negatiivisia ajatuksia.
Maisema Kolilta |
Shamanistisessa energiahoidossa on monia menetelmiä menneisyyden tai nykyhetken negatiivisten energioiden muuntamiseen ja poistamiseen muualle. Jokaisen hoidettavan kohdalla käytän sopivinta ja tiedän sen automaattisesti. Perusperiaatteiltaan ne ovat kuitenkin ihan ymmärrettäviä yllä olevilla fysiikan periaatteilla. Energiaa voi muuntaa ja siirtää pois. Hyvin vahva positiivinen valovärähtely voi muuntaa jopa monilta ihmisiltä yhtäaikaa heidän pienemmät negatiiviset energiat ja tunteet. Tällaista tehdessä hoitona tai yleisesti on kuitenkin aina muistettava jokaisen ihmisen valinnanvapaus. Vain sellaista saa muuntaa ja korjata, mitä ihminen itse pyytää ja haluaa. Se on hyvin tärkeä henkinen laki. Silllä jokainen on itse vastuussa omasta olemuksestaan, ajatuksistaan, tunteistaan ja teoistaan.